- VARPU-seminaarit
- Asiantuntijaverkosto
- Keskustelufoorumi
- Materiaalipankki
- Yhteistyökumppanit
- Linkkejä
Sat@Opin VARPU-hanke
Varhainen puuttuminen tarkoittaa tuen tarjoamista oikea-aikaisesti lapsille, jotka tarvitsevat tukea peruskoulun suorittamisessa. Varhainen puuttuminen pyrkii myös rajoittamaan lasta uhkaavia tekijöitä. Varhaisen puuttumisen idea ei ole uusi, mutta sen muuttaminen käytännön toiminnaksi, joka konkreettisesti parantaa lapsen elämää, on pitkäjänteistä, luovaa ja kehittämistä vaativaa työtä.
Tuottaakseen tulosta, johon tarvitaan usein monen toimijan yhteistyötä, pyritään pois pirstaleisuudesta kohti kokonaisuutta. Varhaiseen puuttumiseen tulisi osallistua henkilöitä ainakin koulutoimesta ja sosiaali- ja terveystoimesta, jotka omassa työssään ovat joko tekemisissä lasten kanssa tai tuntevat kuntoutusasioita. Nämä lasten parissa ammatikseen työskentelevät henkilöt pohtivat yhteistyössä syrjäytymisvaarassa olevien lasten asioita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ryhmän tehtävänä olisi varmistaa, että syrjäytymisvaarassa oleva lapsi saa tarvitsemansa tuen ja palvelut. Vuorovaikutustilanteet ovat kuitenkin vaativia. Moniammatillinen yhteistyö ei välttämättä aina suju kitkattomasti, koska ammatillisissa peruskoulutuksissa ei riittävästi korosteta yhteistyövalmiuksia.
Tarkempaa tietoa mm. koulutusmateriaaleista ja koosteista löydät Varpu-seminaari- ja materiaalipankki -linkkien alta.