Usein kysyttyjä kysymyksiä hakemisesta
1. Olen suorittanut ylioppilastutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon. Kumman tutkinnon perusteella minun kannattaa hakea opiskelemaan?
Ammattikorkeakoulututkintoa voi käyttää hakemisen perusteena vain muutamassa erillisvalintojen kiintiössä, mutta muuten ylioppilastutkinnon suorittaneen pitää hakea yo-tutkinnon perusteella. Sama pätee muihinkin ammatillisiin tutkintoihin. Lähes poikkeuksetta erillisvalintojen kiintiössä hakeminen on hakijalle kannattavampaa kuin normaalikiintiössä hakeminen. Kannattaa kuitenkin huomata, että pelkkä amk-tutkinto ei kasvatustieteiden tiedekunnassa riitä erillisvalintojen kiintiössä hakemiseen. Hakijalla pitää olla lisäksi suoritettuna kasvatustieteellisiä opintoja (ks. valintaperusteet).
2. Hakija voi hakea päävalinnoissa kolmeen eri luokanopettajan ja kolmeen eri lastentarhanopettajan koulutukseen. Saako hakukohteen ensisijaisuudesta lisäpisteitä?
Ei saa. Hakijat kutsutaan valintakokeiden toiseen vaiheeseen valtakunnallisen aineistokokeen (ns. VAKAVA-koe) pistemäärän perusteella (ks. lisätiedot VAKAVAsta täältä). Hakija voidaan kutsua myös toisen tai kolmannen hakukohteen valinnan toisen vaiheen kokeeseen, mikäli hänen valtakunnallisen aineistokokeen pisteensä eivät ole riittäneet ensisijaiseen vaihtoehtoon. Hakija voidaan kutsua vain yhden OKL:n valintakokeen toiseen vaiheeseen ja hakija voi tulla valituksi vain sinne, missä on ollut valintakokeessa. Kannattaa siis hakea vain sellaisiin opettajankoulutuslaitoksiin, joihin on valmis lähtemään opiskelemaan. Huomaathan, että hakea voi myös vain yhteen tai kahteen hakukohteeseen.
3. Mistä löydän ensi vuoden esivalintapisterajat?
Esivalinnasta luovuttiin vuonna 2007. Kaikki luokan- ja lastentarhanopettajan koulutuksiin hakevat hakijat osallistuvat toukokuussa järjestettävään yhteiseen valtakunnalliseen aineistoon pohjautuvaan kirjalliseen kokeeseen ilman eri kutsua ja eri OKL:t kutsuvat ennalta määrätyn määrän hakijoita valintakokeidensa toiseen vaiheeseen kirjallisessa kokeessa menestymisen perusteella.
4. Mistä löydän viime vuosien hakijatilastot ja hyväksymispisterajat?
Molemmat löytyvät Turun yliopiston valintaoppaan lopusta sekä näiltä sivuilta, kohdasta Hakijatilastot.
5. Julkaiseeko kasvatustieteiden tiedekunta vanhoja valintakoekysymyksiä?
Valitettavasti tiedekuntamme ei julkaise minkään koulutuksen aikaisempien vuosien kysymyksiä.
6. Mistä voin hankkia valintakoekirjat?
Vuoden 2010 pää- ja erillisvalintojen opiskelijavalinnoissa ei ole ollenkaan varsinaisia valintakoekirjoja vaan suurimmassa osassa koulutuksista ja hakukiintiöistä suoritetaan valtakunnallinen aineistokoe, ns. VAKAVA-koe. VAKAVA-koe perustuu aineistoon, joka julkaistaan yliopistojen sivuilla 26.3.2010. Mikäli aineistoa saa keväällä 2010 tilata aikaisempien vuosien tapaan myös paperiversiona, tiedotetaan tästä mahdollisuudesta yliopistojen www-sivuilla.
7. Maksavatko valintakokeet?
Minkään koulutuksen valintakokeista ei peritä maksua.
8. Mitä pitää ottaa valintakokeeseen mukaan?
Valintakokeeseen pitää ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja kuvallinen henkilöllisyystodistus. Myös eväitä saa olla mukana. Omia papereita ja muuta materiaalia saa kyllä olla mukana, mutta ne on luonnollisesti laitettava laukkuun kokeen ajaksi.
9. Missä ja koska valinnan tulokset julkaistaan?
Valintaperusteista löydät jokaisen koulutuksen kohdalta päivän, jolloin tulokset viimeistään julkaistaan. Mikäli tulokset julkaistaan aikaisemmin, siitä informoidaan valintakokeessa. Ennen ilmoitettua ajankohtaa ei kannata yrittää tiedustella tuloksia, sillä julkaisemme tulokset välittömästi sen jälkeen kun ne on vahvistettu. Valintakokeessa kerrotaan usein myös puhelinnumerot, joista tuloksia voi kysellä.
Kaikille koulutukseen hyväksytyille ja varasijoille valituille lähetetään kirje kotiin. Lisäksi hyväksyttyjen listat julkaistaan tiedekunnan ilmoitustaululla Educariumin 1. kerroksessa ja yliopiston nettisivuilla www.utu.fi. Rauman OKL:n tulokset julkaistaan myös Rauman opettajankoulutuslaitoksen ilmoitustaululla (Seminaarinkatu 1, Rauma).
10. Jäin opiskelijavalinnassa varasijalle. Voinko saada opiskelupaikkaa?
Kaikki valintakokeen hyväksytysti suorittaneet (kaikki osiot) ovat varasijalla. Varasijoilta hyväksytään hakijoita koulutukseen mikäli joku hyväksytyistä ei ota vastaan tarjottua opiskelupaikkaa. Varasijalta hyväksyttävä saa tiedon hyväksymisestään koulutukseen heti kun tarvittava määrä peruutuksia on tullut. Varasijoilta hyväksytään siis eri vuosina eri määrä hakijoita sillä määrä riippuu opiskelupaikan peruutusten määrästä. VAKAVA-koe ja sen myötä mahdollisuus hakea yhdellä kokeella useaan eri yliopistoon on lisännyt varasijoilta hyväksyttävien hakijoiden määrää.
Ne hakijat, jotka hakevat ja tulevat hyväksytyksi kahteen tai useampaan korkeakoulututkintoon, voivat ottaa ehdollisesti vastaan yhden opiskelupaikan ja jäädä jonottamaan jotakin toista mahdollisesti vapautuvaa mieluisampaa varasijapaikkaa. Edellytyksenä on, että kyseiseen koulutusohjelmaan tai koulutukseen on jonotusoikeus, mikä selviää asianomaisen yliopiston tai korkeakoulun valintaperusteista. Jonotusoikeus on niillä hakijoilla, jotka tulevat hyväksytyiksi viimeistään 20.7.2010. Mikäli jonotettava varasijapaikka ei vapaudu 17.8.2010 klo 16.15 mennessä, vahvistetaan ehdollisesti vastaanotettu paikka automaattisesti hakijan varsinaiseksi opiskelupaikaksi. Paikan vahvistaminen tehdään kirjallisesti hyväksymiskirjeessä olevalla lomakkeella tai yliopistohaun sähköisessä hakijapalvelussa. Myös jonotuksesta luopuminen tehdään kirjallisesti ao. yliopistoon tai korkeakouluun tai hakijapalvelussa.