Sijainti ja hyvä henki saivat valitsemaan Rauman
- Opetustyössä on mielenkiintoisinta jatkuva kehittyminen, niin ammatissa kuin ihmisenä, Tatu Vahala miettii.
Nyt 32-vuotias Tatu suoritti lukion jälkeen siviilipalveluksen päiväkodissa. Opettajan ura ja työ lasten ja nuorten parissa tuntuivat hyviltä vaihtoehdoilta.
- Kouluttauduin kuitenkin medianomiksi ja työskentelin graafikkona. Innostuin 30 vuoden iän lähestyessä vaihtamaan alaa ja osallistuin ensimmäiseen VAKAVA-kokeeseen.
- Hakiessani koulutukseen keväällä 2007 asuimme nykyisen vaimoni kanssa Tampereella ja tavoitteenamme oli jossakin vaiheessa päästä muuttamaan takaisin "juurillemme" Turkuun. Rauman yksikkö vaikutti mukavan pieneltä opiskelupaikalta sekä sellaiselta, jonne olisi suhteellisen hyvät kulkuyhteydet Turusta, mutta myös Tampereelta asti.
Ovet auki uravaihtoehdoille
Vahala haki luokanopettajan koulutuksen ohella myös käsityön aineenopettajan koulutukseen.
- Molempiin pääsin sisälle ja luokanopettajan koulutuksen valitsin. Opiskelupaikan valintaan vaikuttivat myös Raumalta jo valmistuneiden ystävieni kehut mukavasta ja hyvän hengen omaavasta opiskeluympäristöstä.
Vahala opiskelee pääaineenaan kasvatustiedettä luokanopettajan koulutuksessa. Sivuaineina hän on opiskellut kuvataidekasvatusta sekä musiikkikasvatusta. Jälkimmäisestä hän aikoo suorittaa aineopinnot, joka mahdollistaa kaksoiskelpoisuuden.
- Voisi olla mukavaa toimia musiikin aineenopettajana, kun kerran koulutukseen pääsin. Toisaalta aiemman koulutukseni kautta olisin pätevä opettamaan graafista alaakin, joten se voisi olla yksi vaihtoehto. Minusta on hyväkin pitää ovet avoimena useammalle eri vaihtoehdolle. Mutta opiskelua aion tämän perustutkinnon jälkeenkin jatkaa ja vakaana tavoitteena on jatkotutkinnon suorittaminen. Tiedä vaikka vielä tutkijan uralle yrittäisin, mies pohtii.
Vuorovaikutteista opiskelua
Vahalan mukaan parasta opiskelussa on itsensä haastaminen.
- Opettaminen ja opiskelu ovat parhaimmillaan vastavuoroista toimintaa, jossa kumpikin osapuoli kehittyy tahollaan. Opiskellessa ainakin itse huomaan oppineeni ajattelemaan monin tavoin laaja-alaisemmin ja hyvässä mielessä kriittisemmin kuin aiemmin.
- Minun on aivan pakko kehua opettajina Rauman yksikön kaikkia musiikin lehtoreita, Tatu lisää lopuksi.