KASVAN ORGANISAATIO JA HALLINTO
KASVA-tohtoriohjelman johtaja, professori Risto Rinne vastaa yleisesti tohtoriohjelman toiminnasta ja taloudesta. Hän mm. johtaa, valvoo ja kehittää KASVAn toimintaa sekä vastaa sen tuloksellisuudesta johtokunnalle, opetus- ja kulttuuriministeriölle ja Suomen Akatemialle. Johtaja myös edistää yhdessä koordinaattorin ja johtokunnan kanssa KASVAn yhteistyötä muiden tohtoriohjelmien, tutkijaryhmien ja tutkimuslaitosten kanssa, koordinoi tätä koskevaa kehittämistoimintaa sekä vahvistaa KASVAn kansainvälistä vaikuttavuutta ja yhteistyösuhteita.
KASVA-tohtoriohjelman koordinaattori, KT Sanna Niukko vastaa tohtoriohjelman käytännön toiminnan toteutuksesta ja toiminnan kehittämisestä yhdessä KASVAn johtajan ja johtokunnan kanssa. Hänen työtehtäviinsä kuuluu mm. yhteydenpito tohtorikoulutettaviin ja eri sidosryhmiin, taloushallinnon tehtävät ja talouden seuranta, rahoituksen haku ja raportointi sekä uusien tohtorikoulutettavien valintaprosessin hallinnoiminen. Koordinaattori huolehtii johtokunnassa käsiteltävien asioiden valmistelusta yhdessä johtajan kanssa ja kehittää tohtoriohjelman hyviä käytänteitä. Hän huolehtii KASVAn sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. KASVAn johtokunta valitsee koordinaattorin.
KASVA-tohtoriohjelman johtokuntaan kuuluu kaudella 2010-2013 yhdeksän varsinaista jäsentä ja kahdeksan varajäsentä. Johtokunnan jäsenten koostumuksessa on pyritty tasapainoiseen edustukseen KASVAn eri partneriyliopistojen ja osaohjelmien kesken. Johtokunnan tehtävänä on kehittää ja ohjata KASVAn toimintaa sekä tehdä sitä koskevia päätöksiä. Se käsittelee periaatteellisia kysymyksiä, kuten tohtoriohjelman tieteellisiä päämääriä ja pedagogisia tavoitteita. Se arvioi tohtoriohjelman vaikuttavuutta, tuloksellisuutta ja taloudellisuutta, päättää KASVAlle osoitettujen määrärahojen käytön perusteista ja pääpiirteistä sekä edistää toimintaan osallistuvien tahojen välistä yhteistoimintaa ja tiedonkulkua. Johtokunta päättää tohtorikoulutettavien valinnasta osaohjelmien esitysten perusteella. Johtokunta kutsutaan koolle yleensä kahdesta neljään kertaan vuodessa.
KASVAn osaohjelmien johtajat ja johtoryhmät suunnittelevat ja toteuttavat varsin itsenäisesti omien ohjelmiensa toimintaa. He tiedottavat omia tohtorikoulutettaviaan järjestämistään koulutuksista ja hoitavat matka-apurahojen hakuprosessin osaohjelmittain. Johtoryhmät vastaavat KASVAn johtokunnan osaohjelmille myöntämän käyttömäärärahan budjetoinnista ja käytöstä. Osaohjelmien johtoryhmien johtaja ja varajohtaja kuuluvat KASVAn johtokuntaan.