Maailmanlaajuisesti, Euroopassa ja Suomessa on siirrytty jälkiteolliseen verkostoyhteiskuntaan, jossa perinteiset jäykät työ- ja koulutusrakenteet ovat saaneet antaa periksi joustaville uusille ratkaisuille. Aikanaan itsestään selvinä pidetyt suuret historialliset tarinat ja niihin kietoutuneet työjärjestykset lineaarisine työurineen ovat muuttuneet ihmisten enemmistön kohdalla ei-tyypilliseksi työksi erilaisen projektityön, pätkätyön ja etätyön muunnelmineen. Muutoksen kiihtyvä nopeus, informaatioteknologian suomat uudet ratkaisut ja globalisoitumiseen liittyvät ylikansalliset siirtymät ovat tehneet yhteiskunnasta, työelämästä ja ihmisten kohtaloista ennakoimattomia; jatkuvien uhkien ja muutosten alaisia. Vanhat kansallisvaltioissa solmitut yhteiskuntasopimukset, joiden keskiössä on ollut koulutusuran ja ammattiuran luja yhteenliittäminen, eivät enää uudessa riskiyhteiskunnassa vanhaan tapaan toimi. Jokainen ihminen on pakotettu opiskelemaan elinaikanaan uudelleen ja uudelleen, eikä pelkästään koulun penkillä vaan kaikkialla, niin työssään, yhteisöissään kuin harrastuksissaan. Myös väestön harmaantuminen tuo omat tunnusmerkkinsä yhteiskuntatodellisuuteen korostaen ikääntyvän väestön aktiivisia oikeuksia kunnolliseen itsensä kehittämisen, täyteen osallisuuteen ja täysipainoiseen elämään.

Alkujaan 1960-luvulla ylikansallisten järjestöjen kuten Unescon, OECD:n tai Euroopan Neuvoston esittämät ajatukset jatkuvasta koulutuksesta tai jaksottaiskoulutuksesta ovat 1990-luvun lopulta lähtien saavuttaneet uudistettuina valtavan suosion sekä ylikansallisten järjestöjen (OECD, Unesco, Euroopan Unioni) että kansallisvaltioiden politiikassa. Uuden politiikan ytimenä on korostaa aiempaa laajemmalla areenalla inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien ensiarvoista tärkeyttä vaurauden ja hyvinvoinnin luojana. Ideana on yhtäältä myöntää perinteisen koulutuksen laajentamisen ja korottamisen merkitys, mutta samalla tehdä selväksi vanhoihin kansallisiin koulutusjärjestelmiin osaltaan liittyvä avuttomuus yksinään vastata "uuden globaalin maailman" haasteisiin. Vastausta etsitään pyrkimällä luomaan edellytyksiä ymmärtää ja rohkaista aiempaa syvemmällä tavalla elinikäistä oppimista niin työssäoppimisena kuin elämässäoppimisena.

Elinikäinen oppiminen tarkoittaa nimensä mukaisesti koko ihmisen elämänkaaren käsittävää oppimista. Erityisesti elinikäisen oppimisen ajatus liitetään nuoriso- ja korkea-asteen koulutusjärjestelmän jälkeiseen opiskeluun. Se jaetaan usein karkean funktionaalisesti työvoimapoliittiseen, henkilöstö- ja omaehtoiseen aikuisopiskeluun. Toinen tapa nähdä elinikäinen oppiminen on jakaa se ihmisen elämänkaaren mitassa varhaisoppimiseen, oppivelvollisuusopiskeluun, nuoriso- ja korkea-asteen opiskeluun, aikuisopiskeluun ja ikäihmisten opiskeluun. Tätä ratkaisua perustellaan usein sillä, että tiedämme varhaisten oppimiskokemusten ja perheiden, kulttuurisen, taloudellisen ja sosiaalisen pääoman ratkaisevan merkityksen elämänhallinnan, myöhemmän oppimisen, kouluttautumisen ja elämänuran kannalta.

Elinikäinen oppiminen ja koulutus on tutkimuskohteena laaja-alainen ja monitieteinen. Ihmisen elämänkaareen liittyy perheen lapsuuden ja koulutuksen kattaman nuoruuden kautta siirtyminen työelämään. Siihen sisältyy myös työn ja oman perheen rakentamisen kehystämä aikuisuus ja elämänkaaren lopussa seuraava työelämästä luopuminen ja ikääntyminen. Elinikäistä oppimista voidaan tarkastella niin makroilmiönä (esim. sosiaali- ja taloustieteet), mesoilmiönä (esim. kasvatustieteet) kuin mikroilmiönä (esim. psykologia). Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskuksessa annetaan tilaa eri tieteiden väliseen hedelmälliseen yhteistyöhön.

Turun yliopistossa käynnistettiin 1990-luvun alussa opetusministeriön tuella aikuiskasvatuksen kokeilu- ja kehittämishanke, jolla haettiin tuolloin uusia avauksia lähinnä työelämäluontoisesti opiskelijarekrytoinnin ja korkeakouluopiskelun kysymyksiin. Samoihin aikoihin käynnistettiin laaja-alaista tutkimusta aikuiskoulutuksen alueella. Vuonna 1997 yliopistoon perustettiin aikuiskoulutuksen koulutusohjelma ja alan ensimmäinen turkulainen oppituoli sekä muita virkoja. Tutkimus keskittyi aluksi lähinnä aikuiskoulutuspolitiikan tutkimukseen, mutta on viime vuosina vahvasti paneutunut myös koulutuksen ja työelämän välisten suhteiden tutkimukseen sekä työssäoppimisen ja elinikäisen oppimisen kysymyksiin. Käynnissä olevia Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskukseen liittyviä tutkimushankkeita on keskimäärin 20. Elinikäiseen oppimiseen ja koulutukseen liittyvän tutkimuksen rahoittajina toimivat mm. Euroopan Unioni, Pohjoismaiden Neuvosto, Suomen Akatemia, Valtioneuvosto, Opetusministeriö, Opetushallitus, Sosiaali- ja terveysministeriö, Stakes, Työministeriö, Työsuojelurahasto, Länsi-Suomen lääninhallitus, Varsinais-Suomen liitto, Varsinais-Suomen TE-keskus, Turun kaupunki ja eräät yksityiset yritykset. Lisäksi vastikään on alkamassa joukko uusia merkittäviä hankkeita joista osa rakentuu paraikaa käynnissä olevien ja jo loppuunvietyjen hankkeiden jalustalle. Tutkimuksissa ja niihin kytkeytyvässä yhteistyössä on mukana Turun yliopiston tutkijoita kasvatustieteiden laitokselta, sosiaalipolitiikan laitokselta, sosiologian laitokselta, kansanterveystieteestä, työterveyslaitokselta, lääketieteestä, Paavo Nurmi -keskuksesta, Historian laitokselta sekä Turun ja Rauman opettajankoulutuslaitokselta. Yhteistyökumppanina on myös täydennyskoulutuskeskus.